keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kutsu yliaikaiskontrolliin sairaalaan

Tänään tuli puhelu äitiyspoliklinikalta sairaalasta. Maanantain neuvolassa tehty lähete oli mennyt perille ja kutsu käy äitiyspolille siis tämän viikon perjantaina (jo kahden päivän päästä!), jolloin on viikkoja kertynyt 41+3.

Polilla pitää kuulemma jättää pissanäyte, jonka jälkeen päästään verenpaineiden ja sykkeiden mittaukseen ja käyrille kätilön kanssa. Ilmeisesti sen jälkeen lääkäri tulee ultraamaan ja tekee painoarvion ja katsoo lapsiveden määrän. Jos kaikki on vauvalla ok niin tervemenoa kotiin viikonlopuksi, maanantaina vatsa käynnistellään. Jos taas joku asia on pielessä niin jäädään suoraa sairaalaan.

Luulen vakaasti että kotiin käy tiemme perjantain kontrollista. Toivottavasti tekevät sen verran ronskin sisätutkimuksen, että saataisiin vauva pihalle ilman käynnistyksiä. Mukavampi tapahan se olisi.

Oireista sen verran, että voisi melkein kysyä "mitä oireet?". Maha on pienempi kun aiemmin joten olokin on helpompi. Vähän on menkkamaisia tuntemuksia ollut alavatsalla mutta ei kyllä yhtään kipeitä. Pari yötä sitten tuli kaksi pientä menkkakipuaaltoa (joihin heräsin tai sitten olin muutenkin hereillä, en tiedä) mutta siihen jäivätkin sitten. Eilen päivällä tuli yksi ainoa samanlainen, tai oikeastaan jopa laimeampi. Muuten meno onkin ollut paljon helpompaa kun muutamaan kuukauteen! Ei satu mihinkään, mikäs tässä ollessa...

tiistai 24. helmikuuta 2015

41+0

Enpä olisi ajatellut että joudun päivittämään näin pitkälle kuvia. Vaikka ajattelin ettei vauva tule laskettuun aikaan mennessä niin en silti arvannut että näin pitkälle mennään...





Mekossa on aikalailla norsuolo, mutta mitäpä muuta sitä tässä kohtaa voikaan odottaa...


Takkikuva on 41+1. Kummasti se maha vaan hukkuu tuonne sisälle. Kuvassa jotenkin vielä korostuu mahan koko, ei se livenä ihan noinkaan suurelta näytä, enemmänkin näytän vaan lihoneelta takki päällä.



maanantai 23. helmikuuta 2015

Viimeinen neuvola 40+6

Viimeinen neuvolakäynti äitiysneuvolassa käyty ja lähete sairaalan äitiyspoliklinikalle tehty. Olin niin toivonut ettei tätä olisi tarvinnut käydä tai lähetettä tehdä, mutta vauva on selvästi eri mieltä.


Rv: 40+6 // 40+0
Painoa alusta: 15,6kg // 15,5kg (kotimittausten mukaan)
Turvotus: ++ // ++
Verenpaine: 126/84 // 132/83
pissa: puhdas // puhdas
Hemppa: ei mitattu // ei mitattu
Sf: 32cm // 32cm
Vauvan syke: + // +
Liikkeet: ++ // ++
Tarjonta: rt // rt

Kaikki hyvin ja nyt muistin kysyä sitäkin onko vauva kiinnittynyt. Kuulemma pää heiluu vähän vielä joten ei ole, mutta on niin alhaalla ettei sentään ambulanssilla tarvisi sairaalalle mennä mikäli vedet menisi. Sanoi terkka että vaakatasoa suosittelee mutta ei sekään ole pakollinen, tuskinpa se napanuora enää pääsisi luiskahtamaan kun vauva on alhaalla. 

Nyt jäädään siis vaan odottelemaan puhelua tai kirjettä sairaalasta...

tiistai 17. helmikuuta 2015

"Virallisia" masukuvia lasketun ajan kunniaksi

Otettiin kotosalla lasketun ajan kunniaksi hieman virallisempiakin masukuvia. Esille päätyvät nyt vain muutamia, kasvolliset versiot jääköön omiin arkistoihin.




Neuvola rv40+0

Lasketun ajan neuvolakuulumisia pukkaa. 

Rv: 40+0 // 39+1
Painoa alusta: 15,5kg // 15,4kg (kotimittausten mukaan)
Turvotus: ++ // +
Verenpaine: 132/83 // 129/83
pissa: puhdas // puhdas
Hemppa: ei mitattu // 125
Sf: 32cm // 34cm
Vauvan syke: + // +
Liikkeet: ++ // ++
Tarjonta: rt // rt

Terkka toivotti tervetulleeksi ensi viikolla taas, seuraavan kerran siis rv40+6. Mainitsin että toivottavasti ei nähdä, mutta mutta....